Tämä(kin) päivä alkoi kuten mikä muu päivä tahansa. Paitsi
että normaalisti en kylläkään lähde töihin puoli kahdeksalta Stockan kautta
mutta tänään oli pakko minunkin käydä korkkaamassa Hullut Päivät. Hain
tavaratalosta uudet farkut ja sylillisen puhdistusaineita. Maksaessani niitä
kassalla myyjä jutusteli samalla mukavia kun kirjasi ostoksiani kassaan – ja
kas kummaa, palvelu ei siitä hidastunut! Toivotti vielä lopuksi mukavaa päivää
ja sai auringon paistamaan aamuuni pienestä vesitihkusta huolimatta. Ajatelkaapa,
mikä voima on hymyllä ja muutamalla ystävällisellä sanalla!
Mutta eipä tässä vielä kaikki. Lähdimme työporukalla
työkavereiden kanssa lounaalle Tampereen Siperian liikekeskuksessa olevaan
Fabriciin. Osa meistä ei ollut käynyt Fabricissa koskaan aikaisemmin, minä
itse olin siellä pari kertaa lounastanut. Miespuolinen tarjoilija tuli hakemaan
tilauksemme ja juttu meni seuraavaksi haluamiimme ruokajuomiin. Totesimme että
vesilinjalla ollaan. Tarjoilija jatkoi työkaverilleni Heidille, että mitäpä jos
hän tuokin kuohuviinin, johon Heidi vastasi että ei uskalla tarttua tarjoukseen koska pomo on
vieressä. Mitä sitten tapahtui, ei varmastikaan ollut lounasravintolan
palveluprosessin mukaista: tarjoilija toi kuohuviinit meille molemmille ja
totesi, että nyt on pomo kanssarikollinen. WAU mikä ele. Ei se kuohuviini
(vaikka hyvää olikin) vaan se ele! Uskallan väittää, että tarjoilija tunnisti,
että emme kuuluneet vakiolounastajiin. Tällä eleellä, tuomalla pienen annoksen
kuohuviiniä yllätyksenä, hän jätti meihin koko neljän hengen seurueeseen
muistijäljen positiivisesti poikkeavasta palvelusta. Muistijäljen, joka
vaikuttaa meihin aivan varmasti niin, että askeleemme suuntaavat jatkossakin
tähän lounasravintolaan.
Mitä tuossa lounastapahtumassa oikein tapahtui?
Fabricin tarjoilija toimi tilanteessa varmasti perusprosessin vastaisesti. Ehkä
hän oli omistaja, mutta riippumatta siitä, ei ole normaalia tarjota
lounastajille lasillista kuohuviiniä veloituksetta, ei edes vajaata lasillista.
Jos ajatellaan asia prosessin kannalta, ravintolalle tuli kuluja, se aiheutti
ruuhka-aikana lisätyötä, kun tarjoilija haki ja tarjoili lasit meille. Se
voitaisiin myös tulkita siten, että kaikki asiakkaita ei kohdella
tasapuolisesti. Vastavuoroisesti asetankin pohdintani kysymykseen mitä hän sai poikkeavalla
toiminnallaan. Ilahtuneita asiakkaita, jotka tulevat jatkossakin lounastamaan
ravintolaan. Se tuo hänelle tuottoja tulevaisuudessa. Me ehkä kerromme
saamastamme kohtelusta muille, jotka ehkä myöskin menevät kyseiseen ravintolaan
suositustemme perusteella. Unohtaa ei sovi sitäkään, että lounas oli paitsi hyvää,
se oli myös kauniisti aseteltu lautaselle, joka ei ollut aivan tavallinen arkinen
pyöreä, naarmuuntunut posliini. Saimme ruuan nopeasti, paikka oli
viihtyisä ja kaiken tämän lisäksi lounaan hintaan kuului kahvi ja tuulihattuja / erilaisia
pikkuleipiä. Lounaan hinta oli muutamia kymmeniä senttejä kalliimpi kuin
naapuriravintoloissa, mutta mitä sen on väliä tällaisella kokemuksella?
Miten me saisimme tätä toimintamallia monistettua yhä useampiin arkisiin palvelutilanteisiin? Olemmeko liikaa prosessin ja sääntöjen orjia
emmekä uskalla rikkoa niitä? Onko turvallista olla sääntöjen takana niin että ei
tarvitse ottaa riskiä tekemällä jotain positiivisesti poikkeavaa? Mitä pitää
tapahtua että palvelukulttuurimme muuttuu niin, että uskallamme heittäytyä
kohtaamaan asiakkaamme uudella tavalla? Uskalletaan ottaa riski ja toimia
toisin kuin prosessi määrittelee. Ja ennen kaikkea kohdata Asiakas. Se ihminen.
Hyvä kirjotus taasen:) Niinpä, luovuus, aitous ja välittäminen ovat avainsana hyvään palvelutilanteeseen.
VastaaPoista